ei pitänyt enää tulla takaisin

Blogihistoriani on erittäin surullinen. 

Blogeja nimittäin on ollut; ihan liikaa, ja kirjoitin ihan liian nuorena. 

Oikeasti. Seiskaluokkalaista ei todellakaan pitäisi päästää kirjoittamaan blogia. 

Eikä kasiluokkalaista. 

Ysiluokalla homma alkoi pikku hiljaa olla lapasessa kun tajusin, mitä ei ole ok kirjoittaa nettiin, ja mitä on. Mutta no, sitten eteen tuli asioita ja asioita, ja viimeisimmän blogini viimeinen julkaisu oli tehty maaliskuussa 2016. 

Kaipaan kuitenkin julkista kirjoittamista. Kirjan kirjoittaminen on tauolla, koska koulu, tuleva näyttelyni ja netflix vievät suurimman osan ajastani, joten päiväkirjan ja instagramin lisäksi minulla ei ole mitään paikkaa mihin pakottaa surkeaa läppää, enkä halua että kirjoitustaidot ruostuu.

Ai mikä kirja? Ai mikä koulu? 

Okei, jos jotain kautta olet onnistunut löytämään tiesi tänne ilman että olen pakottanut sinut katsomaan uutta ja hienoa blogiani, kerron itsestäni vähän. Ihan varmuuden vuoksi. Ehkä joku muukin oppii jotain uutta, ja jotain tärkeää. 

Olen 19, 

opiskelen neljättä (ja viimeistä!!!) vuotta valokuva-artesaaniksi Jyväskylän ammattiopistossa,

ylläri pylläri asun Jyväskylässä,

olen kirjoittaja,

valokuvataiteilija (uskallan jo sanoa sen ääneen, sillä se minä taidan olla),

sairastan masennusta ja crohnin tautia,

tykkään lukea,

käydä salilla, zumbassa ja joogassa,

piirtää ja maalata,

istua yksin yksiössäni ja katsella musikaaleja, netflixiä, toiminta- ja supersankarielokuvia ja -sarjoja, sekä My Little Ponya.

Toimin etsijänä vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa,
olen uskossa,

lemivärini on minttu,

ja minulla on hätäadoptoitu roborovski hamsteri (haluaisin kissan).

Niin. 

Vittuakos tässä.

Olen roikkunut koneella koko päivän, joten nyt olisi aika tehdä jotain muutakin,

joten taidan lähteä salille polttamaan piparikalorit, jotka tuli, no, pipareista.

Nam.

- Anni